Tuomas Pakarinen

Teknologiastrategian jäljitystä Nokian menneisyyden ja organisaatioteoreettisten lähtökohtien välissä

Talous- ja liiketoimintahistorian väitöskirjani keskittyy ns. ’teknologiastrategian’ jäljittämiseen Nokian jokseenkin dramaattisessa menneisyydessä. Kattava johdanto selventää tieteenfilosofista tulokulmaa historiasta tekniikkaan ja varsinaiset artikkelit keskittyvät organisatorisiin kyvykkyyksiin ja Nokia Datan myyntiin vuonna 1991, strategisiin käytänteisiin (engl. practice) kolmena eri vuosikymmenenä ja kolmessa erilaisessa Nokiassa (Nokia Elektroniikka, 80-luvun konglomeraatti ja 90-luvun kommunikaatio Nokia), ja teknologian kielellisyyteen strategiaa edeltävässä ns. ’fuzzy-front end (FFE) of innovation’- tilassa, jonka diskursseihin pääsee käsiksi Nokian monien henkilöstölehtien kautta. Lisäksi neljäs artikkeli keskittyy Nokia Tutkimuskeskuksen osaamiseen ja organisatoriseen statukseen aikavälillä 1986–2007.

Jokaista artikkelia taustoittaa Nokian historiaan sisältyvä onnistumisten ja epäonnistumisten sarja – kyse on siis 90-luvun vaiheen kriisistä ja 2010-luvun vaihteen matka- ja älypuhelintoiminnan romahduksesta – mikä tuo ponnekkuutta artikkelien teoreettiseen fokusointiin. Aineistoni taas koostuu arkistoiduista Elektroniikan ja Tietoliikenteen PTS-mapeista (tarkoittaa ’pitkän tähtäimen suunnitelmaa’) sekä strategioista, Nokian monista henkilöstölehdistä ja nokialaisten haastatteluista – Lisäksi Nokiasta kirjoitetut monet yrityshistoriat ovat olleet korvaamaton etu menneen teknisen suuntautumisen jäljittämisessä. Tavoittelemani historian 3. taso kyseisen menneisyyden päällä pyrkii siis tosissaan teoretisoimaan tätä kokemuksellisuutta nykymaailman liikesivistävään muotoon: Tätä on puheeni teknologiastrategiasta. Emme me opi suoraan menneestä, vaan sen myötä – jolloin teoreettinen kieli ja konseptit ovat tiedon kokoamisen, siirrettävyyden ja avoimen fokusoinnin perusedellytys.

Edellä mainitsemani historian teoreettisuus ja tähän liittyvä abduktiivinen tieteellinen päättely on sinällään merkittävää tieteenfilosofista selvennystä vaativa seikka, johon tartun jämerästi johdannossa: Historiallinen organisaatiotutkimus on jokseenkin vakiintunut ala, mutta tämän teoreettisuus voi oppia niinkin paradoksaalisesta suunnasta kuin mitä historian filosofi Hayden White edustaa. Toisaalta väitöskirjani rakentuu myös osaltaan sosiologi Anthony Giddensin ajatusten varaan – Ja mitäpä liiketoimintahistoria olisikaan ilman mainintaa Alfred DuPont Chandler Juniorista – ja hänen ajatustensa soveliasta haastamista. Voikin ylpeästi todeta, että tässä väitöskirjassa mennään ilmiö edellä ja ajattelijoita sekä teorioita valikoiden, mikä onkin teoreettisen luovuuden perusedellytys historian tutkimuksen siivellä.