Tue toimintaamme lahjoittamalla

Lahjoittamalla Liikesivistysrahastolle tuet suomalaista kauppatieteellistä tutkimusta ja koulutusta sekä käytännön liike-elämää palvelevaa asiantuntijuutta.

Suomen kilpailukyky vaatii pitkäjänteistä tutkimustyötä. Globaalissa kilpailussa pärjääminen edellyttää jatkuvaa kehittymistä ja kykyä uudistua. Liikesivistysrahasto on jo yli sadan vuoden ajan tukenut suomalaista kauppatieteiden tutkimusta. Liikesivistysrahasto on Suomen suurimpia kauppatieteellisen tutkimuksen tukijoita (vuonna 2023 yli 5 miljoonaa euroa).

Liikesivistysrahasto rahoittaa apurahatoimintansa kestävällä varainhoidolla, jonka varat tulevat lahjoituksista.
Auta meitä varmistamaan, että myös tulevaisuudessa suomalainen kauppatieteellinen tutkimus saa tarvitsemansa tuen.
Voit lahjoittaa haluamasi summan tilisiirrolla. Otamme vastaan myös testamenttilahjoituksia.

Haluamme kiittää kaikkia nykyisiä ja tulevia lahjoittajia tuesta, jonka avulla voimme pitää suomalaisen kauppatieteellisen tutkimuksen elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.