Heinäkuussa ei apurahojen maksatusta (maksatus kesäkuussa)

Apurahan nostoa koskevien ohjeiden mukaisesti heinäkuussa ei ole apurahojen maksatusta. Heinäkuulle osoitettu maksatuspyyntö voidaan lisätä kesäkuun maksuerään, mikäli muutos on ...

Parempia päätöksiä ohjaavan analytiikan menetelmillä

Yrityksillä ja julkisorganisaatioilla on nykyään käytössään valtavat määrät dataa, jota voidaan liiketoiminnan analytiikan keinoin hyödyntää parempien päätösten tekemisessä. Monissa organisaatioissa ...

Tutkimuksen fokuksessa yritysvastuun taloudelliset vaikutukset

Yritysvastuu ja kestävän kehityksen mukainen liiketoiminta on ollut jo pitkään edelläkävijäyritysten agendalla. Julkisessa keskustelussa nousee voimakkaasti esille ilmastonmuutos ja maailmanlaajuinen ...

Tutkijat maailmalle -ohjelman apurahat 2020 myönnetty

Liikesivistysrahasto on yhdessä KAUTE-säätiön ja Walter Ahlströmin säätiön kanssa rahoitetussa Tutkijat maailmalle -ohjelmassa myöntänyt apurahoina yhteensä 100 000 euroa neljälle ...

Akateemisten yrittäjien ja innovaatioiden monisyiset kehityspolut

”The Emergence of Health and Life Science Innovations” -hankkeessa työryhmämme tutkii erilaisiin bio- ja lääketieteellisiin innovaatioihin liittyviä kehityspolkuja. Työryhmäämme kuuluvat ...

Kyberfyysiset palveluinnovaatiot ja niiden kehitysprosessi

Jyväskylän yliopiston professori Tuure Tuunasen tutkimusryhmän hankkeessa tutkitaan kyberfyysisiä palveluinnovaatioita ja niiden kehitysprosessia. Nämä palveluinnovaatiot pohjautuvat erilaisten sensoreita, analytiikkaa ja ...

pelto_karhu_artikkelikuva

Toimialojen kehitys ja sen tutkimus koronatilanteen pyörteissä

Liikesivistysrahaston tukema tutkimushankkeemme ”Yritysten ja institutionaalisen ympäristön välinen dynamiikka toimialojen muutoksessa” juontaa juurensa muutaman vuoden taakse. Huomasimme kollegani Anna Karhun ...

lsr_apurahat_forweb-2

Liikesivistysrahaston painoalueet heijastavat toimintaympäristön murrosta

Liikesivistysrahaston apurahakierroksen 2020 painoalueiden läpileikkaavana teemana on tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuusorientoituneisuus, jossa korostuvat vastuullisuus ja yrittäjyysekosysteemien edistäminen.  Lue lisää painoalueista.

Organisaatioiden tunnetaidot tutkimuksen keskiössä

Nykyaikaisessa organisaatiossa tunnetaidot nähdään osana koko työyhteisöä tukevaa johtajuutta. Tulevaisuudessa tunnetyön vaatimukset kasvavat entisestään automatisaation yleistyessä. Tampereen yliopiston professori Juho ...