Liikesivistysrahasto ja Itä-Suomen yliopisto järjestivät 23.9.2026 Tukea Suomen tulevaisuudelle -seminaarin Kuopion kampuksella. Tilaisuudessa tarkasteltiin tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä digitaalisen muutoksen vauhdittamiseksi. Seminaari välitettiin myös suoratoistona.

Seminaarin avauspuheenvuorot pitivät UEF Business Schoolin professori Saara Julkunen sekä Liikesivistysrahaston Kuopion aluetoimikunnan puheenjohtaja, professori Jonna Koponen. Avauspuheenvuorojen jälkeen Liikesivistysrahaston hallituksen puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen laitoksen työelämäprofessori Timo Löyttyniemi käsitteli puheenvuorossaan Suomen taloudellisen menestyksen edellytyksiä.

UEF Business Schoolin professori Saara Julkunen
Liikesivistysrahaston Kuopion aluetoimikunnan puheenjohtaja, professori Jonna Koponen

Digitaalinen muutos ja tutkimus

Tutkimuspuheenvuoroissa digitaalista muutosta tarkasteltiin yritysten kasvun ja kiertotalouden näkökulmista. UEF Business Schoolin yliopistotutkija Lauri Paavola käsitteli digitaaliseen skaalaamiseen liittyviä haasteita. UEF Business Schoolin väitöskirjatutkija Sini-Tuulia Suokas puolestaan esitteli kiertotalouden digitaalisia alustoja.

UEF Business Schoolin yliopistotutkija Lauri Paavola
UEF Business Schoolin väitöskirjatutkija Sini-Tuulia Suokas

Digitaalinen murros työpaikalla

Iltapäivän paneelikeskustelussa tarkasteltiin digitaalista murrosta työelämässä. Keskustelun keskeisinä lähtökohtina olivat johtamiseen kohdistuvat uudet vaatimukset sekä työn muutos tilanteessa, jossa tekoälyllä voidaan toteuttaa yhä suurempi osa rutiininomaisista tehtävistä. Paneelissa arvioitiin digitaalisen murroksen tarjoamia mahdollisuuksia ja siihen liittyviä haasteita.

Paneelikeskusteluun osallistuivat Istekki Oy:n toimitusjohtaja Lasse Koskivuori, UEF Business Schoolin tutkijatohtori Lotta Salin, Talentree Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Stigell sekä Genelec Oy:n myyntijohtaja Mikko Tuomi. Keskustelussa yhdistyivät tutkimuksen, johtamisen, liiketoiminnan kehittämisen ja myynnin näkökulmat.

Panelistit vasemmalta oikealla: Professori Jonna Koponen, Talentree Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Stigell, UEF Business Schoolin tutkijatohtori Lotta Salin, Istekki Oy:n toimitusjohtaja Lasse Koskivuori ja Genelec Oy:n myyntijohtaja Mikko Tuomi.

Seminaarin päätösosuudessa Liikesivistysrahaston toimitusjohtaja Johanna Vesterinen esitteli Liikesivistysrahaston tutkimuksen ja koulutuksen tueksi myöntämiä apurahoja. Tilaisuuden päätössanat lausui Liikesivistysrahaston Kuopion aluetoimikunnan sihteeri Markus Mättö.

Seminaari kokosi yhteen yliopiston, säätiön ja elinkeinoelämän edustajia käsittelemään Suomen tulevaisuutta digitaalisen uudistumisen näkökulmasta. Ohjelmakokonaisuudessa tarkasteltiin talouteen, tutkimukseen, kiertotalouteen, työelämään ja tutkimusrahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Tilaisuus tarjosi kattavan kokonaiskuvan siitä, miten tutkimuksen ja käytännön toimijoiden yhteistyöllä voidaan edistää liiketoiminnan uudistumista ja vahvistaa tulevaisuuden toimintaedellytyksiä.

Annariina Tuhkanen, Kuopion yliopiston väitöskirjatutkija kommentoi seminaaria:

”Näen todella arvokkaana tilaisuudet, jossa liike-elämä, tutkijat ja toki tutkimusten ja projektien rahoittajat pääsevät jakamaan näkemyksiään, pysähtyvät katsomaan omaakin tilannetta eri perspektiivistä. Tuommoisessa tilaisuudessa kylvetään monenlaisia siemeniä, jotka voivat puhjeta suuriksi innovaatioiksi ja ohjata laivaa hiukan suotuisampaan.”