LIIKESIVISTYSRAHASTO MYÖNSI 4,4 MILJ. EUROA APURAHOINA KAUPPATIETEELLISEEN TUTKIMUKSEEN JA KOULUTUKSEEN

Tutkimusryhmien hankkeissa korostuvat johtaminen, vastuullisuus ja kasvu

Vuoden 2020 apurahakierroksen hakemuksia vastaanotettiin 608 kpl, yhteensä 22,87 miljoonaa euroa. Hakua ohjattiin jälleen rahaston viidelle painoalueelle, jotka linkittyvät toisiinsa ja heijastavat toimintaympäristön murrosta. Liikesivistysrahaston apurahatoiminnan painoalueita ovat datatalous, liiketoiminnan uudistaminen, tulevaisuuskestävä ympäristö, johtamisen osaaminen ja yrittäjyys, skaalautuminen ja kasvu. Painoalueille on yhteistä tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuusorientoituneisuus, jossa korostuvat vastuullisuus ja yrittäjyysekosysteemit. 

Liikesivistysrahaston hallitus on 26.11. myöntänyt apurahoja 291 hankkeelle, yhteensä 4.437.700 euroa. Myöntö kattaa 19,4 % haetusta summasta.  Eniten apurahoja Liikesivistysrahaston painoalueilla myönnettiin tulevaisuuskestävää ympäristöä, liiketoiminnan uudistamista sekä yrittäjyyttä, skaalautumista ja kasvua käsitteleville hankkeille.

Liikesivistysrahasto on tutkijoiden tukena myös koronapandemian keskellä. Globaalit poliittiset, taloudelliset ja ekologiset muutokset vaikuttavat ja velvoittavat toimimaan entistä tavoitteellisemmin. Erityisesti LSR 100-juhlavuonna 2019 aloitettu kolmivuotisten tutkimusryhmähankkeiden tukeminen mahdollistaa pitkäjänteisen työskentelyn ja lisää tutkimuksen vaikuttavuutta pitkällä aikavälillä. Tutkimusryhmän apurahan sai kaikkiaan 15 innovatiivista hanketta, yhteensä 1,17 milj. euroa. Hankkeissa korostuivat tänä vuonna johtaminen, vastuullisuus ja kasvu.

Liikesivistysrahaston painoalueita täydentävissä määrätarkoituspooleissa erikoisrahastojen varoja kohdistettiin 22 hankkeelle, yhteensä 314.000 euroa. Määrätarkoituspoolit tuovat temaattisesti yhteen useita lahjoittajien asettamia, tyypillisesti tieteen- tai toimialaa lähellä olevia määrätarkoituksia.

Liikesivistysrahaston 2020 kierroksen apurahat (pdf).

Liikesivistysrahasto tukee sääntöjensä mukaisesti korkeampaa taloudellista sivistystä, jota kehitetään yliopisto- ja korkeakoulutasolla. Tavoitteena on erityisesti Suomen talouskasvun ja elinkeino­elämän kilpailukyvyn edistäminen.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Johanna Vesterinen: johanna.vesterinen@lsr.fi tai (09) 659 933.