Tein kevään 2018 aikana yhdeksäntoista yrityshaastattelua, keräten aineistoa elintarvikeyritysten näkemyksistä liittyen kestävän proteiinijärjestelmän haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Haastateltavat yritykset valitsin kahdella eri kriteerillä. Ensimmäisellä kriteerillä haastatteluun valikoituivat kotimaakuntani Keski-Suomen suurimmat, ”perinteiset”, elintarvikealan yritykset (9 kappaletta). Tässä ryhmässä oli kokoluokaltaan ja toiminnan laajuudeltaan hyvin erilaisia yrityksiä eri toimialoilta, tarjoten muun muassa liha-, meijeri-, juusto-, leipomo- ja kalatuotteita sekä valmisruokia. Toisella kriteerillä valitut yritykset edustivat vaihtoehtoisten tai uusien proteiinilähteiden jalostamista ja tuotteistamista eri puolilla Suomea (10 kappaletta). Tämän ryhmän yritykset olivat pääsääntöisesti uudehkoja ja pienehköjä yrityksiä.
Yritysten tuotteissa ”uusina” proteiinilähteinä olivat muun muassa sinilupiini, tattari, hamppu, härkäpapu, herne, soija, kikherne, kvinoa, kaura, speltti, hyönteiset, sienet, särki ja lahna. Olipa joukossa yritys, jonka proteiini ei ole peräisin sen paremmin eläimistä, kasveista kuin sienistäkään. Suuremmissa yrityksissä haastateltavat olivat vastuullisuuteen, innovaatioihin, tuoteryhmiin, tutkimus- ja kehitystoimintaan, laatuun ja tuotekehitykseen erikoistuneita johtajia ja päälliköitä sekä toimitusjohtajia. Pienemmissä yrityksissä haastattelin lähinnä toimitusjohtajia ja perustajia.
Kestävä proteiinijärjestelmä nähtiin eri tavalla eri yrityksissä, mutta se yhdistettiin pääsääntöisesti kestävyyteen ympäristön ja ekosysteemien kannalta. Osa vastaajista, erityisesti ”uuden proteiinijärjestelmän” edustajista, näki kestävyyden siirtymänä perinteisistä karjatalouden tuotteista (”sekundääriproteiini”) kohti kasviproteiinien, sienten, alihyödynnettyjen kalojen, hyönteisten ja bioteknologian innovaatioiden laajempaa hyödyntämistä (”primääriproteiini”). Monet näkivät eläinproteiinin vaatiman laajan rehuntuotantoalan globaalisti kestämättömänä, mutta Suomen erityisolosuhteet saivat ymmärrystä. Osa haastateltavista näki, että nurmenviljely on suuressa osassa maatamme ainoa taloudellisesti kannattava pellonkäyttömuoto.
Toisaalta osa vastaajista näki paikallisuuden, kotimaisuuden, luonnonmukaisen viljelyn tai kiertotalouden ja energiatalouden ratkaisut kestävän proteiinijärjestelmän perustana. Kasvisruokavalioiden yleistyminen ja kasvikunnan tuotteiden monipuolisempi hyödyntäminen nähtiin yleisesti positiivisena ajurina kohti kestävää ruokajärjestelmää. Eläinproteiinituotteiden tuotannon tai kulutuksen romahdukseen lähitulevaisuudessa ei uskonut kukaan haastateltavista, mutta osa ennakoi lihankulutuksen maltillista laskua länsimaissa. Yleinen näkemys kuitenkin oli, että erityisesti kasviproteiinituotteiden kysyntä ja kulutus tulee kasvamaan, mutta todennäköisesti melko hitaasti.
Uuden proteiinijärjestelmän pioneeriyritykset olivat syntyneet erilaisista lähtökohdista. Usein taustalla oli kontakteja yliopistoihin ja tutkimusorganisaatioihin tai yrittäjän oma innostus tiettyyn proteiinilähteeseen tai prosessointiteknologiaan. Osa oli tunnistanut vallitsevan ruokajärjestelmän ongelmien kautta uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja innovoinut ratkaisuja esimerkiksi kasvihuonekaasujen hillintään ja rehevöitymisen vähentämiseen. Kaikkien liikeidea ei suinkaan liittynyt suoraan proteiineihin, vaan motiivina saattoi olla esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden kysyntä tai alkuperäiskasvien arvostus.
Markkinoiden rakentaminen vaihtoehtoisia proteiinilähteitä sisältäville tuotteille koottiin yleensä haasteellisena, koska yritykset ovat pieniä, markkinointiresurssit rajalliset ja uusien proteiinilähteiden tunnettavuus heikkoa. Uusien tuotteiden kanssa joudutaan myös taistelemaan vähittäiskaupan hyllytilasta sekä julkisten ruokapalveluiden hintavetoisissa tarjouskilpailuissa. Hyvin pärjänneet yritykset olivat onnistuneet määrätietoisella työllä laajentamaan rahoituspohjaansa, voittamaan kuluttajien luottamusta kärsivällisesti uusia tuotteita maistattamalla ja lisäämään yleistä tietoisuutta eri raaka-aineista. Vaikka monella yrittäjillä oli toiminnassaan myös ideologinen motiivi, maultaan ja laadultaan erinomaiset kaupalliset lopputuotteet nähtiin avaimena vaihtoehtoisten proteiinilähteiden valtavirtaistumiseen. Tuotannon skaalaamiseen liittyi paljon epävarmuuksia, mutta osa yrityksistä oli parhaillaan hyvässä kasvu- ja laajentamisvauhdissa.
Uudet tai vaihtoehtoiset proteiinilähteet eivät olleet yksinomaan uusien yritysten strategiassa, vaan ne olivat vähitellen hiipimässä myös perinteisten yritysten tuotteisiin kokonaisten tuotesarjojen tai yksittäisten tuotteiden tai raaka-aineiden muodossa, koska selkeää kysyntää oli tunnistettu. Tosin perinteiset yritykset näyttäytyivät enemmän muutoksen seuraajina kuin tekijöinä, sillä etenkin isommissa organisaatioissa on jäykkyyttä, jolloin uudet liikkeet ja avaukset ovat hitaampia. Perinteiset yritykset voivat vahvistaa rooliaan uusien proteiinilähteiden markkinoilla myös yritysostojen kautta.
Isompien yritysten kohdalla kasviproteiinien käyttöä rajoitti raaka-aineiden saatavuus suurille tuotantovolyymeille. Erityisesti kotimaisten kasviproteiinien saatavuutta pidettiin heikkona ja tarjontaa suppeana. Valmisruokateollisuuden kaipaamia kasviproteiinifraktioita eli proteiinikonsentraatteja on vielä heikommin tarjolla. Prosessoinnin haasteina koettiin oikeanlaisen koostumuksen ja maun rakentaminen sekä tasapainottelu kuluttajahinnan kanssa. Kotimaista alihyödynnettyä kalaa uskottiin olevan runsaasti järvissä ja meressä, mutta kalan toimitusketjuissa ja tarjontaverkostoissa nähtiin parantamisen varaa.
Ruokajärjestelmän hallinnolta erityisesti pienemmät yritykset kaipasivat byrokratian purkamista tai joustoa ja osa vastaajista kritisoi nykyistä maataloustukijärjestelmää. Parikin vastaajaa ehdotti maataloustukijärjestelmän purkamista tai sen radikaalia muuttamista. Tukipanostuksia kaivattiin esimerkiksi elintarvikkeiden viennin ja logistiikkajärjestelmien kehittämiseen. Toisaalta hallinto sai kehuja muun muassa uuden hyönteisiä koskevan elintarvikelainsäädännön nopeasta toimeenpanosta. Osa vastaajista näki kestävyysmuutoksen lähtevän kuluttajista ruokavalioiden muutoksen kautta, mutta osa taas painotti systeemisen muutoksen merkitystä esimerkiksi ruokajärjestelmän kannustimien ja hintojen kautta.
Suomalaiset kuluttajat koettiin ekologisesti ja ravitsemuksellisesti valveutuneina, mutta ostopäätöksissään myös erittäin hintatietoisina. Yritysten tehtävä onkin parantaa kasvi- ja sieniproteiinien imagoa, tehdä brändityötä ja kouluttaa kuluttajia kestävämpiin kulutustottumuksiin. Eläinperäisten proteiinilähteiden osalta kestävyyttä voivat edistää esimerkiksi kaikkia ruhon osia hyödyntävä ”nose-to-tail” -ajattelu, hyönteisalan rehuinnovaatiot ja vähäarvoisten kalojen tuotteistamisinnovaatiot. Uteliaisuus oman mukavuusalueen ulkopuolelle on kestävän proteiinijärjestelmän rakentamisessa hyve, jota kannattaa vaalia niin tuotanto- kuin kulutuspäässäkin.