Kaikkialla läsnäoleva muovi on ristiriitainen materiaali: se on helposti muokattava ja hygieeninen, mutta toisaalta usein huonosti hajoava ja fossiiliseen raaka-aineeseen perustuva. Yritykset ja lainsäätäjät ovat kehittäneet monenlaisia muovin kierrätykseen ja käytön vähentämiseen tähtääviä ratkaisuja ja rajoituksia. Kiertotalouden haasteita ei kuitenkaan voi ratkaista pelkästään säädöksillä ja teknologisilla innovaatioilla, vaan monet ongelmakohdat materiaalien kierrossa juontavat juurensa ihmisten käyttäytymiseen ja sen taustalla oleviin tekijöihin. Siksi on tarpeellista ymmärtää niin kuluttaja-kansalaisten kuin teollisuuden toimijoiden arvostuksiin, asenteisiin ja toimintaan vaikuttavia syitä.
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun DESINEX-hanke tutkii kiertotaloutta ihmislähtöisestä näkökulmasta. Hankkeessa tutkitaan kiertotalousratkaisujen synnyttämiä inhimillisiä kokemuksia ja keinoja vaikuttaa noihin kokemuksiin kiertotalouden toteutumista tukevalla tavalla. Ihmiselämä koostuu kokemuksista: ne muodostavat olemassaolomme perustan ja ovat keskeisiä sille, miten käsitämme ympäröivän maailman. Kiertotalouskokemuksilla tarkoitamme erilaisia tunne- ja aistireaktioita, ajatuksia ja mielijohteita, jotka syntyvät, kun ihmiset kohtaavat ja käsittelevät kiertävää materiaalia, esimerkiksi elintarvikepakkausta. Kokemukset ovat hetkellisiä, mutta jäävät muistiin vaikuttamaan tulevaan käyttäytymiseen.
Kokemusten luonne voi merkittävästi lisätä tai vähentää ihmisten halukkuutta osallistua kiertotalouden toteuttamiseen. Eräs keskeinen kokemustyyppi on erilaisissa arjen tilanteissa syntyvä epävarmuuden tunne. Kuluttaja voi olla epävarma siitä, onko kelmumuovi oikeasti kierrätettävää tai mitä “vähintään 50% kierrätettyä muovia” tuotteen kuvauksessa oikein tarkoittaa. Materiaalin lajittelija ehkä toivoo, että kierrätetty materiaali tulee hyvään käyttöön, muttei ole varma, kasvattaako se sen sijaan muovin kulutusta entisestään. Materiaalin hankkija taas epäilee, syntyykö kierrätetystä materiaalista valmistetulle tuotteelle riittävästi kysyntää, jos sen ominaisuudet eroavat tutusta neitseellisestä muovista, ja miten tämä tulee vaikuttamaan hänen työhönsä. Ihmiskokemukset voivat siis paljastaa monia tavallisesti piiloon jääviä syitä sille, miksi kierrätysmateriaalin hyödyntäminen jää odotettua vähäisemmäksi.
Palvelumuotoilu on ihmiskeskeisyyteen perustuva lähestymistapa, joka tarttuu näihin kokemuksiin arvokkaana tietolähteenä. Palvelumuotoilun ytimessä on pyrkimys ymmärtää ihmisten toiminnan perimmäisiä esteitä ja haasteita ja vaikuttaa käyttäytymisen juurisyihin. Esimerkiksi epävarmuus voi selittää, miksi jotakin ratkaisua ei omaksuta, ja tämän kokemuksen tarkastelu palvelumuotoilun menetelmin voi paljastaa epävarmuuden lähteitä ja kriittisiä hetkiä, jossa ihminen tuntee itsensä haavoittuvaksi. Tämän tiedon avulla voidaan kehittää ratkaisuja, jotka vastaavat myös ei-tiedostettuihin tarpeisiin ja auttavat muuttamaan käyttäytymistä.
Palvelumuotoilu seuraa iteratiivista prosessia, jossa toistuu tutkimukseen, kehittämiseen, reflektointiin ja uusien ratkaisujen toteutukseen keskittyvät vaiheet. Hankkeessa keskitymme erityisesti prosessin alkuun, jossa tuotetaan rohkeita muotoiluinterventioita tukevaa tietoa. Tutkimme muovin kiertoon liittyviä kokemuksia ja niitä laukaisevia tekijöitä, tarkastelemme kokemuksellisia pullonkauloja ja havainnoimme tärkeitä vaikutusvipuja. Tämän uuden ymmärryksen avulla voidaan kehittää uusia ratkaisuja yhdessä osallistujien kanssa. Näin palvelumuotoilu tuo käyttökokemukset osaksi kiertotalouden suunnittelua. Toivomme, että ihmiskokemusten monimuotoisuuden huomioiminen edistää viisaampia, toimivampia ja kestävämpiä kiertotalouden ratkaisuja.
Ekaterina Panina ja Elina Jaakkola, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu