Teen Liikesivistysrahaston tuella tutkimusta korkeakoulujen yrittäjyysohjelmista. Aihe on minulle läheinen, sillä olen työskennellyt yrittäjyysohjelmien parissa Karelia-ammattikorkeakoulun palveluksessa 2008 lähtien ja sitä ennen pari vuotta eräässä Suomen ensimmäisistä co-working -ympäristöistä, netWork Oasiksessa Joensuun Tiedepuistolla. Omaa yritystoimintaa olen harjoittanut vuosien mittaan sivutoimisesti erilaisten koulutukseen tai hyvinvointiin liittyvien projektien kautta.
Olen pyöritellyt ja käännellyt tutkimusaihettani moneen suuntaan, mutta kokopäivätyön, ajoittaisen sivutoimiyrittäjyyden ja lapsiperheen arjen keskellä aikaa on ollut niukalti. Viime syksynä päätin vihdoin tehdä asialle jotakin, ja LSR:n tuen ansiosta olen pystynyt jättäytymään tutkimusvapaalle ammattikorkeakoulutehtävistäni. ”1000 sanaa päivässä” on periaatteeni ja se on pitänyt kutinsa melko hyvin.
Korkeakoulujen yrittäjyysohjelmat ovat tutkimusaiheena mielenkiintoinen sulatusuuni. Niissä yhdistyy sekä teknologiansiirto-, yrityshautomo- ja -kiihdyttämötoiminnan tutkimus että yrittäjyyskasvatuksen näkökulma. Kaikkea sitoo yhteen ajatus yrittäjämäisestä korkeakoulusta ja korkeakoulujen kolmannesta tehtävästä. Tähänastinen tutkimustoiminta on ollut luonteeltaan vertailevaa ja tyypittelevää, mutta vaikuttavuustutkimuksiakin löytyy. Kirjallisuudesta on vähitellen noussut malleja, jotka pyrkivät selittämään esimerkiksi yrityshautomoiden evoluutiota. Yleisesti todetaan, että ilmiö on erittäin kompleksinen ja tutkijoilla ja käytännön toimijoilla on tarve holistisemmille malleille.
Olen itse alkuperäiseltä koulutukseltani luonnontieteilijä ja teen väitöskirjaani tuotantotalouden ja kauppatieteiden rajapinnalla liikkuvan Lahti School of Innovation -tutkimusyksikön alaisuudessa. Ammattikorkeakoulu-urani aikana olen löytänyt systeemisuunnittelun ja systeemiajattelun menetelmiä ja ajattelua ja soveltanut tätä osaamista erilaisissa tuotekehitysprojekteissa. Tästä taustasta johtuen tapa, jolla lähestyn yrittäjyysohjelmien tutkimusta, muistuttaa tapaa, jolla raketti-insinöörit lähestyvät uuden vaikean teknologian kehittämistä.
Ajatteluni on hyvin käytännöllistä. Miellän yrittäjyysohjelmat ”teknologioiksi”, joiden tarkoituksena on tuottaa hyötyä asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Jotta yrittäjyysohjelmasuunnittelija voi onnistua tehtävässään, on hänen tunnistettava relevantit sidosryhmät ja ymmärrettävä heidän tarpeensa tai tavoitteensa. Korkeakoulujen yrittäjyysohjelmien sidosryhmät ovat moninaiset ml. ohjelmiin osallistuvat opiskelijat, tutkijat tai alumnit, korkeakoulujen henkilöstö, korkeakoulu itse, alueen muut toimijat, kunta tai kaupunki, yrittäjät jne. Ymmärrys tarpeista ohjaa systeemiajatteluun vihkiytynyttä suunnittelijaa tarkastelemaan tarpeeseen liittyvää ilmiötä irrallaan itse ratkaisusta, eli yrittäjyysohjelmasta. Päästään syy-seuraus -kysymysten äärelle. Jos tavoitteena on oppia yrittäjyyttä, mikä malli selittää yrittäjyyden oppimista? Jos tavoitteena on kasvuyritysten synnyttäminen, millaiset syy-seuraus -suhteet määräävät tästä? Kun suunnittelija löytää vastauksia näihin kysymyksiin, voi hän kehittää yrittäjyysohjelmaa vaikuttavampaan suuntaan.
Se mikä tekee tästä niin vaikeaa, on yrittäjyysohjelmille asetettujen tavoitteiden taustailmiöiden kompleksisuus ja monitasoisuus. Siinä missä ilmaan heitetyn kiven liikerataa selittää Newtonin yksinkertaiset ja kauniit yhtälöt, on startup-yrityksen kehityskaari pirullisen sotkuinen ja vaikeasti ennustettava. Tämän vuoksi minun on ollut pakko omaksua ns. kompleksisten systeemien tieteen (eng. complex systems science) ajattelua, joka auttaa ymmärtämään sitä mikä ilmiössä on ennustettavaa ja millä tasolla. Lopullisena tavoitteenani on kehittää kehikko, jonka avulla mm. korkeakoulut tai yksityiset kiihdyttämöoperaattorit voivat tehdä viisaita yrittäjyysohjelmien kehittämisvalintoja
Kirjoittaja työskentelee yrittäjyyden yliopettajana Karelia-ammattikorkeakoulussa.