PoDoCo-apurahat haettavana 1.3.─15.4.2022

Oletko vastavalmistunut tohtori, joka on kiinnostunut tutkimusosaamisensa soveltamisesta yritysmaailmassa? Onko yrityksessänne sellaisia ideoita, joiden analyysissa ja toteutuksessa nuori tohtori voisi olla avuksi?

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän yhteistyöohjelma PoDoCo:n apurahat ovat haettavana 1.3.15.4.2022.

Post Docs in Companies (PoDoCo) -ohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani ideoivat yhdessä uusia uria aukovan tutkimushankkeen, jonka toteuttavalle tohtorille haetaan rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1─2 vuotta ja se jakautuu kahteen 6─12 kuukauden osaan. Säätiöt myöntävät työskentelyapurahan vuodeksi tai puoleksi vuodeksi tutkimusvaiheeseen, jota seuraa saman pituinen yrityksen rahoittama soveltava vaihe. Kokovuosiapurahan suuruus on 30 000 euroa.

Lisätietoa ohjelmasta ja apurahahausta saat PoDoCo-ohjelman kotisivuilta.


PoDoCo järjestää vuosittain kaksi hakukierrosta. PoDoCo-ohjelmaan voi osallistua toimialariippumattomasti kaikki suomalaiset tai Suomessa liiketoimintaa harjoittavat yritykset ja kaikki väitöskirjan vastikään tehneet tai lähiaikana väittelevät henkilöt. PoDoCo-poolin 11 säätiötä ja rahastoa ovat Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin Rahasto, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, Svenska Kulturfonden, Tekniikan Edistämissäätiö, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö, Kaute-säätiö, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingin Sanomain Säätiö ja Liikesivistysrahasto.

Ohjelman toteutuksesta vastaa DIMECC Oy.