Merkkipäiväluettelon historia
Merkkipäiväluettelo palveli lukijoitaan 74 vuoden ajan
”Tarkoituksena on helpottaa muistianne edessä olevista edustusvelvollisuuksista…”
Marraskuussa 1947 lähestyi Liikesivistysrahaston ”kukkaisrahasto liike- ja teollisuuslaitoksia sekä niiden toimihenkilöitä tiedonannolla lähiaikoina sattuvista merkkipäivistä. Tarkoituksena on helpottaa muistianne edessä olevista edustusvelvollisuuksista ja” – tuolloin ehkä ensisijaisesti – ”tarjota siinä suhteessa adressipalvelumme apua”. Ensimmäisessä luettelossa mainittiin 70 joulukuussa 1947 tasavuosia täyttävää tietoomme tullutta henkilöä ja kahdeksan yhteisöä. Tammikuussa 1948 ilmestyneestä kakkosnumerosta alkaen Merkkipäiväluettelo siirtyi neljännesvuosittaiseen ilmestymisrytmiin ja vuodesta 2016 luettelo ilmestyi kolme kertaa vuodessa. Jo vuosia kaikki julkaistavat tiedot olivat asianomaisten itse vahvistamia.
Adressipalvelumme päättyessä Merkkipäiväluettelo yhtiöitettiin. Tuolloin perustettu LSR-Julkaisut Oy on kokonaan Liikesivistysrahaston omistama ja sen tulos käytetään kauppatieteellisen tutkimuksen edistämiseen. Luettelo palveli pitkään niin tilaajia kuin merkkipäiviään viettäviä tarjoamalla luotettavaa tietoa elinkeino- ja kulttuurielämän toimijoiden ja aktiivipalveluksesta jo vapautuneiden vaikuttajien merkkipäivistä.
Yli seitsemän vuosikymmenen aikana Suomen elinkeinoelämää on myllerretty moneen otteeseen. Yritysten omistus- ja yhteistyömallit ovat jatkuvassa muutoksessa. Täysin uusia merkittäviä toimialoja – yrityksistä puhumattakaan – on syntynyt ja toisia siirtynyt kulisseihin. Nopea kansainvälistyminen ja korkeamman koulutuksen yleistyminen ovat avanneet uusia näköaloja.
Vaikka Merkkipäiväluettelo on vuodesta 2014 ilmestynyt myös sähköisesti, ovat digitalisaatio ja kuluttajien käyttäytymisen muutos osaltaan vaikuttaneet lehden kysyntään, ei taloudellisista syistä voitu lehden julkaisua jatkaa. LSR-Julkaisut Oy päätti Merkkipäiväluettelon julkaisun vuoden 2021 ensimmäiseen numeroon.