Marja-Leena Hilke Liikesivistysrahaston uudeksi kunniajäseneksi

Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys ry:n hallitus on kutsunut yhdistyksen kunniajäseneksi Marja-Leena Hilkkeen.

Marja-Leena Hilke on toiminut Liikesivistysrahaston Turun aluetoimikunnan sihteerinä 1970-luvun lopusta kevääseen 2024 saakka. Hänen ansiokkaalla panoksellaan Turun alueen jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi. Kun vuonna 1977 Turun alueella oli vain parikymmentä jäsentä, on jäsenmäärä vuoteen 2024 mennessä jo lähes kymmenkertaistunut.

Myös Liikesivistysrahaston erikoisrahastojen määrä on kasvanut huomattavasti Turun alueella. Hilkkeen aloittaessa alueella toimi vain yksi erikoisrahasto, vuonna 2024 niitä on jo 24. Tämä kasvu kuvastaa Marja-Leena Hilkkeen määrätietoista työtä rahaston hyväksi ja hänen kykyään luoda ja ylläpitää tärkeitä verkostoja sekä innostaa uusia lahjoittajia mukaan tukemaan Liikesivistysrahastoa ja suomalaista kauppatieteellistä tutkimusta.

Keskuskauppakamari myönsi Marja-Leena Hilkkeelle rautaisen ansiomerkin vuonna 2023 tunnustuksena pitkään jatkuneesta vapaaehtoistyöstä Liikesivistysrahaston hyväksi.