Kiillon tarina alkoi 100 vuotta sitten Tampereen Pispalanharjulle perustetusta hiusvesi- ja kenkäplankkitehtaasta. Pari vuotta myöhemmin yrityksestä tuli Soljan suvun perheyhtiö, jossa nyt jo neljäs sukupolvi tarttuu puikkoihin. Toimitusjohtaja Erkki Soljan mukaan pitkäikäisen yrityksen menestyksen kulmakiviä ovat rohkeus, nöyryys ja onnistunut omistuksen keskittäminen.
Kiilto Oy on perheyritys, joka pyrkii sopeutumaan muuttuviin oloihin ensimmäisten joukossa. Tekniikan alalle sijoittuvan yritystoiminnan pitää olla koko ajan etukenossa, sillä ratkaisujen on oltava olemassa ennen kuin koko maailma muuttuu.
“Yksi onnistumisen edellytyksistä on uuden tulevaisuuden ymmärtäminen. Ei riitä, että tarttuu innovaatioihin, vaan niitä pitää aktiivisesti myös alkaa rakentaa eteenpäin”, Kiillon toimitusjohtaja Erkki Solja sanoo.
Erkki on yrityksen kolmannen polven toimitusjohtaja. Erkin isoisä Ville Solja ryhtyi pyörittämään yritystä kaksi vuotta sen perustamisen jälkeen, kunnes yli 40 vuotta myöhemmin Erkin isä Antti Solja otti ohjat käsiinsä. Tällä hetkellä liiketoiminnan kehittämisestä vastaa Erkin poika Ville Solja ja yrityksen brändi- ja viestintäjohtajana toimii tytär Eeva Solja.
Mutta mistä Soljan perheen rohkeus tehdä vaikeita ratkaisuja kumpuaa?
“Siitä, että se on elinehto. Rohkeus on elämän ja kuoleman kysymys. Jos sitä ei ole, yrityksen tie tulee pian päätökseen”, Erkki sanoo.
Menestys on sitkeän työn takana
Erkki kuvaa yritysjohtajuuden olevan kuin pitkä maraton, jota on vain jaksettava juosta, vaikka maalia ei näy. Hän painottaa, että tuloksellisessa yrityksessä tämän filosofian ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää ja se on otettava keskeiseksi osaksi ajattelua. Hyvinäkään hetkinä ei saa tuudittautua siihen, että etumatka riittää voittoon:
“Erinomaisuudesta tulee luulosairaus, ja se on tappavaa laatua. Menestys pitää lunastaa joka päivä.”
Vauhdin ylläpitämiseksi Kiillossa on erittäin vahva painotus tutkimukseen ja kehitykseen. Historian aikana yrityksen painopiste siirtyi ensin teknokemiasta liimoihin, ja myöhemmin toiminta laajentui puhdistusaineisiin ja hygieniaratkaisuihin. Viime vuosina mukaan ovat tulleet sisäiset start up -kuviot, minkä lisäksi uusia toimijoita ja toimintatapoja saadaan Euroopan laajuisen benchmarkkauksen kautta.
Hyvästä asenteesta huolimatta jatkuva uudistuminen ei ole ollut helppoa. Esimerkiksi kun yritys aloitti puhdistusainetuotannon, ihmiset naureskelivat ja kyselivät, miten liimatalo tuollaisessa aikoo onnistua. Myös siirtyminen kansainvälisille markkinoille herätti 1980-luvun alussa paljon epäilyksiä.
“Nyt kaikella toiminnalla on kansainvälinen viitekehys. Toisaalta laajentunut kilpailukenttä kirittää”, Erkki sanoo.
Erkki toteaa, että Kiillossa on ollut myös aikoja, jolloin mukavuusalueella on viihdytty liiankin hyvin.
“Olemme olleet lähellä kynnyksiä, että olemme melkein jättäneet ratkaisevia askeleita ottamatta. Mitä paremmin menee, sitä paremmin oppii torppaamaan uudistuksia”, Erkki sanoo.
Tiedemaailma inspiroi
Erkki on ollut LSR:ssa mukana jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 2001 hän tuli mukaan rahaston hallitukseen ja vuotta myöhemmin stipendivaliokuntaan.
“Stipendivaliokunnassa jäsenenä oleminen on sellainen pesti, jossa ei haittaa, vaikka olisi mukana vähän pidempäänkin.”
Erkki pitää rahastossa mukana oloa mukavana yhteiskunnallisena toimena, johon mielellään lohkaisee aikaa. Siinä pääsee näkemään ja arvioimaan tutkimustyön kehitystä ja kulkua, mikä antaa hyviä ajatuksia myös omaan toimintaan:
“Katalysoin itseäni tiedemaailman jutuilla ja mietin, miten jotain vastaavaa voisi toteuttaa omassa ympäristössä.”
Satavuotissyntymäpäivää Kiillossa aiotaan juhlia Erkin mukaan tyylikkäästi, iloisesti ja arvokkaasti. Juhlapäivän järjestelyihin on otettu oppia Euroviisuista: yrityksen henkilökunta kerääntyy alueellisesti yhteen, ja kuulumisia ja tunnelmia vaihdetaan etäyhteyden välityksellä.
Yrityksen visiossa katsotaan vuoteen 2080. Kiilto haluaa olla pitkäikäinen kumppani sekä toisille yrityksille että kuluttajille:
“Siihen meillä on kyky, halu, tahtotila ja ymmärrys.”