Blogi

Linda Turunen

Matkalla kohti vastuullisempaa muotia

Koronapandemia on vienyt huomiomme ilmastonmuutokselta. Globaali kriisi on paljastanut riippuvuussuhteemme, mutta myös ketteryytemme toimia, sekä käyttäytymisemme muutoksen seuraukset; saasteverhon hälvennyttyä Himalajan vuoristo näyttäytyy paikallisille ylväänä. Suomessa ilmansaasteet, jätevuoret tai elämiseen riittämätön palkka tekemästämme työstä tuntuvat kaukaisilta huolenaiheilta. Kulutuspäätöksillämme olemme kuitenkin lähempänä vastuullisuuskeskustelua kuin uskommekaan. Koronakriisi on tehnyt senkin näkyväksi: muotibrändit esimerkiksi peruvat tilauksiaan alihankkijoilta, koska […]

Lue lisää »
Perheyritysten liitto ry

Perheyrityksillä on merkittävä rooli Suomen taloushistoriassa  

Perheyrittäjyyden tuhoa on ennustettu useasti. Perheyrityksiä on pidetty vanhanaikaisina ja taantuvina. Miksi kuitenkin perheyrittäjyys on osoittautunut pitkäikäiseksi ja sitkeäksi yritystyypiksi? Tätä halusimme Perheyritysten liitossa tutkia ja käynnistimme kirjahankkeen yhdessä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa. Kirja valmistuu keväällä 2022 Perheyritysten liiton täyttäessä 25 vuotta.  Suomi on viimeisen 150 vuoden aikana noussut maatalousvaltaisesta ja takapajuisesta maasta yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista. Perheyritykset ovat koko tämän ajan olleet […]

Lue lisää »
Elina Närvänen ja tutkimusryhmä

Jätteellä on väliä – uusi kiertotalouden edelläkävijöihin keskittyvä tutkimushanke

Tutkimusryhmäni sai viime syksynä Liikesivistysrahaston projektiapurahan hankkeeseen ”Waste Matters – Change agents’ engagement in circular economy transformation”. Tutkimushanke mahdollistaa nuoren, lähinnä ulkoisella rahoituksella toimivan tutkimusryhmän toiminnan jatkuvuuden ja on siksi erittäin tärkeä ryhmällemme. Näissä Liikesivistysrahaston blogikirjoituksissa tulemme kertomaan kuulumisiamme myös jatkossa. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa esittelen hieman tutkimusryhmäämme ja uutta kaksivuotista hanketta (1.8.2020─31.7.2022). Ruokahävikin ja jätteen […]

Lue lisää »