|
Tulostettavaan versioon
l §
Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys ry ja sen
kotipaikka Helsingin kaupunki.
2 § Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on kartuttaa ja hoitaa Liikesivistysrahasto -
nimistä rahastoa ja käyttää sen varoja ensi sijassa korkeampaa taloudellista
sivistystä edistäviin tarkoituksiin.
3 § Toimintamuodot
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys - tukee talous- ja
kauppatieteellistä tutkimusta sekä kotimaassa ja ulkomailla tapahtuvaa
koulutusta ja opiskelua; - avustaa taloudellisia kysymyksiä käsittelevän
tieteellisen ja ammatillisen kirjallisuuden julkaisemista; - toimeenpanee
taloudellista sivistystä edistäviä esitelmä- yms. tilaisuuksia ja avustaa niiden
järjestämistä.
Apurahojen jaosta ja muista tukitoimenpiteistä päättää
yhdistyksen hallitus kuultuaan stipendivaliokuntaa. Hallitus voi asettaa
apurahojen saajille tarpeellisiksi katsomiaan ehtoja.
4 § Varojen hankinta ja sijoitus
Yhdistys kartuttaa omaisuuttaan hankkimalla lahjoituksia ja avustuksia,
toimeenpanemalla rahankeräyksiä, myymälläjulkaisu ja sekä muilla vastaavilla
tavoilla.
Yhdistyksellä on oikeus vastaanottaa testamentteja sekä hankkia
ja omistaa kiinteistöjä. Yhdistyksen varat on sijoitettava turvallisesti
ja tuottavasti.
4a § Erikoisrahastot
Liikesivistysrahastoon voidaan perustaa nimikko-tai muita erikoisrahastoja.
Rahastojen varat sijoitetaan osana yhdistyksen varoja, ellei tietyn
erikoisrahaston vahvistetuissa säännöissä toisin määrätä.
Erikoisrahaston
vähimmäispääomasta ja pääomalle vuosittain hyvitettävästä korosta päättää
yhdistyksen hallitus, joka myös vahvistaa rahastojen säännöt ja uusien
erikoisrahastojen perustamisen. Hallitus voi siirtää yksittäisten rahastojen
sääntöjä ja perustamista koskevan päätöksenteon työvaliokunnalle. Joka toimii
hallituksen vahvistaman erikoisrahasto-ohjesäännön
mukaisesti.
5 § Jäsenet
Yhdistyksen jäseniä ovat ne Suomen kansalaiset, jotka hallitus hyväksyy
yhdistyksen jäseniksi heidän suoritettuaan vuosikokouksen vahvistaman
jäsenmaksun.
Hallitus voi kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi henkilön,
joka on toiminut erittäin ansiokkaasti yhdistyksen tarkoitusperien
toteuttamiseksi.
Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua
yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi hallituksen jäsenenä erityisen suuresti
ansioituneen henkilön. Yhdistyksellä voi samanaikaisesti olla vain yksi
kunniapuheenjohtaja.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät
muuttumattomina.
6 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vähintään
kolmekymmentäkuusi ja enintään neljäkymmentäkahdeksan vuosikokouksen kolmeksi
vuodeksi kerrallaan valitsemaa yhdistyksen jäsentä.
Hallituksen jäseneksi
ei voida valita henkilöä, joka ennen vuosikokouspäivää on täyttänyt 70
vuotta.
Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valitsemispäivästä ja
päättyy kolmen vuoden päästä pidettävässä vuosikokouksessa.
Hallituksen
jäsenistä on erovuorossa vuosittain kolmasosa. Jos hallituksen jäsenenä on
aluetoimikunnan puheenjohtaja ja hän eroaa toimikunnan puheenjohtajan
tehtävästä, hänen katsotaan samalla eronneen hallituksesta.
Jos
hallituksen jäsen kuolee tai eroaa kesken toimikauttaan, hänen tilalleen
valitaan seuraavassa vuosikokouksessa uusi jäsen jäljellä olevaksi
toimikaudeksi.
7 §
Hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain puheenjohtajan sekä ensimmäisen
ja toisen varapuheenjohtajan.
Hallitus valitsee juoksevien ja käytännön
asioiden hoitamista varten keskuudestaan yhdistykselle vuodeksi kerrallaan 7 -
10 -jäsenisen työvaliokunnan, nimeää sen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ja
vahvistaa sille ohjesäännön.
Hallitus valitsee keskuudestaan
yhdistykselle vuodeksi kerrallaan stipendivaliokunnan, jossa on 5 - 7 jäsentä,
nimeää sen puheenjohtajan ja vahvistaa sille ohjesäännön. Stipendivaliokunnan
puheenjohtajan tulee olla työvaliokunnan jäsen.
Hallitus nimittää
yhdistykselle toimitusjohtajan.
8 §
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan jommankumman
varapuheenjohtajan kutsusta tai milloin vähintään viisi hallituksen jäsentä
kirjallisesti sitä pyytää.
Kutsu hallituksen kokoukseen on toimitettava
kirjeellä viimeistään kymmenen vuorokautta ennen kokousta. Kutsussa on
mainittava käsiteltävät asiat.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään
kymmenen jäsentä on läsnäpuheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
mukaanluettuina.
Hallituksen kokouksista on pidettävä
pöytäkirjaa.
9 §
Hallituksen kokouksissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Äänten mennessä
tasan päätökseksi tulee se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja on
kannattanut paitsi vaaleissa, joissa ratkaisee arpa.
10 § Työvaliokunta
Työvaliokunta toimii hallituksen valvonnan alaisena ja sen hyväksymän
ohjesäännön mukaan.
Työvaliokunta voi perustaa keskuudessaan
erilliskysymysten käsittelyä varten tarvittavia valio-ja toimikuntia, nimetä
niille puheenjohtajat ja antaa niille toimintaohjeet.
Työvaliokunta
nimittää yhdistykselle tarvittavat toimihenkilöt sekä määrittää heidän
palkkansa.
Työvaliokunta on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen
jäsenistä on läsnä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
mukaanluettuna.
Työvaliokunnan kokouksista on pidettävä
pöytäkirjaa.
11 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään viimeistään huhtikuussa.
Vuosikokouksessa
- käsitellään ehdotus yhdistyksen vuosikertomukseksi,
tilit ja tilintarkastajain lausunto; - päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta; - päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle; -
vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsenmaksun suuruus ja talousarvio; -
vahvistetaan hallituksen jäsenten lukumäärä; - valitaan hallituksen jäsenet
erovuoroisten tilalle; - määrätään tilintarkastajain palkkiot; - valitaan
kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja; - käsitellään muut
hallituksen esittämät sekä yhdistyksen jäsenten kirjallisesti vähintään kahta
viikkoa ennen kokousta käsiteltäväksi ehdottamat asiat.
Yhdistyksen
jäsenet kutsutaan ylimääräiseen kokoukseen, milloin haliitus katsoo sen
tarpeelliseksi tai vähintään kymmenesosa (1/10) jäsenistä sitä kirjallisesti
tietyn asian käsittelyä varten pyytää.
12 §
>Kutsu yhdistyksen kokouksiin julkaistaan vähintään neljätoista päivää ennen
kokousta ainakin yhdessä hallituksen määräämässä sanomalehdessä. Kutsussa on
mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
13 § Aluetoimikunnat
Yhdistyksen toiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi voidaan perustaa
rekisteröimättömiä aluetoimikuntia ja nimittää asiamiehiä. Aluetoimikunnille
hallitus vahvistaa ohjesäännön.
14 § Nimen kirjoittaminen
Hallituksen puheenjohtajalla, varapuheenjohtajilla, työvaliokunnan jäsenillä
sekä toimitusjohtajalla on oikeus kaksi yhdessä kirjoittaa yhdistyksen
nimi.
Hallitus voi määrätä yhden tai useamman toimihenkilön kirjoittamaan
yhdistyksen nimen juoksevissa asioissa hallituksen määräämällä
tavalla.
15 § Tilit
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit ja ehdotus
kertomukseksi edellisen vuoden toiminnasta on annettava helmikuun viimeiseen
päivään mennessä tilintarkastajille, joiden tulee antaa lausuntonsa maaliskuun
15. päivään mennessä.
16 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Näiden sääntöjen muuttamista tai yhdistyksen purkamista koskevan päätöksen
tekemiseen tarvitaan 3/4 kaikista äänestyksessä annetuista
äänistä.
Yhdistyksen purkamista koskevan päätöksen voimaantuloon
vaaditaan lisäksi, että purkamispäätös hyväksytään kahdessa vähintään kuukauden
väliajoin pidetyssä peräkkäisessä kokouksessa.
Yhdistyksen purkautuessa
sen varat on luovutettava yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaisesti näiden
sääntöjen 2 §:ssä mainittua tarkoitusta parhaiten vastaavaan toimintaan.
Ylös
|