Etusivu

  Liikesivistysrahasto

 Apurahat

 Erikoisrahastot

 Yhteystiedot

 Merkkipäiväluettelo

  Usein kysyttyjä    kysymyksiä

  Linkkejä

Liikesivistysrahasto on vuodesta 1919 rakentanut suomalaisen liike-elämän ja kauppatieteellisen tutkimuksen välisiä väyliä. Juhlavuotta 2009-2010 vietettiin liikesivistystyön merkeissä useilla paikkakunnilla.

Tutkimuksen ja koulutuksen tärkeyden ymmärtävien liikemiesten lahjoitukset ovat toimintamme perusta. Tuottavasti sijoitetut lahjoitusvarat mahdollistavat reaaliarvoltaankin kasvavan stipendivirran. Stipendiaattiemme jalostama tieto puolestaan tukee yritystemme kilpailukyvyn vahvistumista.

FACTS OF LIIKESIVISTYSRAHASTO IN ENGLISH

LIIKESIVISTYSRAHASTON toimitusjohtajaksi on 1.8.2011 alkaen nimitetty KTT Johanna Vesterinen.

KEVÄÄN 2012 APURAHOJEN hakuaika on päättynyt ja hakemusten käsittely on aloitettu. Apurahapäätöksistä tiedotetaan arviolta 30.3.2012.

Syksyn 2011 jaossa myönnetyistä noin 1.8 miljoonan euron apurahoista myönnettiin yhteensä noin 1.3 miljoonaa euroa kauppatieteellistä väitöskirjaa tai sen jälkeistä tutkimusta kotimaassa tekeville yksittäisille hakijoille. Lisäksi tutkimusyhteisöille myönnettiin noin 300.000 euroa ja konferenssimatkoihin, tutkimustyöhön sekä opintoihin ulkomailla noin 190.000 euroa.

Liikesivistysrahasto Aalto-yliopiston perustajana, muitakaan kauppatieteellisiä yksiköitä ei ole unohdettu.

Videokirjasto

* Rahaston 90-vuotisjuhlassa 6.11.2009 luovutettiin kunniapalkinto rehtori Tapio Reposelle sekä jaettiin kolme väitöskirjapalkintoa.

* PUOLI MILJOONAA RAKENTAMISEN EDELLYTYSTEN TUTKIMISEEN

* MILJOONALUOKAN KIITOKSET VUODELTA 1928

* HENKILÖSTÖANNIN HEDELMÄT 90 VUODEN KULUTTUA

* HIENOSTA LIIKEIDEASTA SUURI RAHASTO

* Puheenjohtaja Matti Lehti: Investoinnit ihmisiin

* Toimitusjohtaja Kari Asp: Tuhatluku vaihtui - mureneeko taloudellinen sivistys?


© 2010 Liikesivistysrahasto - Foundation for Economic Education
puh: 09-659933  toimisto@lsr.fi  

Kari Asp Sari Balduaf Videokirjasto