Etusivu

 Liikesivistysrahasto

 Apurahat

   Hakuohjeet ja lomake

   Apurahapäätökset

   Raportointiohjeet

   Maksatusohjeet

   Kaarnalahden rahasto

 Erikoisrahastot

 Yhteystiedot

 Merkkipäiväluettelo

 Usein kysyttyjä    kysymyksiä

 Linkkejä

 

Liikesivistysrahaston apurahojen kohteet

Liikesivistysrahasto tukee sille lahjoitettujen varojen tuotolla ensisijassa kauppatieteellistä tutkimusta sekä alan jatko-opintoja. Apurahan saajan aiempi koulutus voi olla muulta alalta, eikä uusia tieteenrajat ylittäviä näkökulmia karteta. Myös kansainvälistymistä edistäviä hankkeita sekä opetusaineiston kehittämistä voidaan rahoittaa. Apurahoja myönnetään pääsääntöisesti vain Suomen kansalaisille ja kotimaisille yhteisöille.

Tämän sivuston kohdassa usein kysyttyjä kysymyksiä on keskitetysti käsitelty apurahan hakijoita askarruttavia asioita. Jos allaolevissa tai lomakkeeseen kirjoitetuissa ohjeissa jokin jää epäselväksi, kannattaa katsoa lisävalaistusta sieltä!

Hakemuslomakkeen liitteet

Apurahaa haettaessa on lomakkeen liitteenä lähetettävä ajantasainen tutkimus- tai opintosuunnitelma ja lisäksi yksisivuinen projektiesite, jolla hanke "myydään" apurahoista päättäville. Tutkimustavoitteiden ja -menetelmien tms. ohessa on esitteessä sanottava jotain myös hankkeen aikataulusta ja rahoituksesta. Esitettä koskevan ohjeen noudattaminen on erityisen tärkeää, koska kuvaamme kaikista hakemuksista tasan yhden A4-sivun käytettäväksi valmisteluprosessin ensisijaismateriaalina.

Varsinkin haettaessa rahoitusta ensimmäiseen post graduate -työhön (lisensiaatintyö tai suoraan tehtävä väitöskirja) on ohjaavan professorin lausunto tärkeä. Lausunto tulee pyytämättä toimittaa joko hakemuksen yhteydessä tai kahden viikon kuluessa hakuajan päättymisestä suoraan Liikesivistysrahastoon.

Ulkomaan opintorahat

Liikesivistysrahasto tukee pitkäaikaista ulkomaista opiskelua ja tutkimustyötä. Kotimaisiin perustutkintoihin (kandidaatti, maisteri ym) sisällytettävät vaihto-opinnot eivät kevään 2010 jälkeen ole apurahojen kohteena, eivät myöskään kurssi-, tutustumis- tai harjoittelumatkat. Apurahat myönnetään täsmällisen opintosuunnitelman perusteella. Ennen ulkomaanapurahan nostamista on opiskeluoikeus osoitettava.

Perusopintoja ei rahoiteta

Ekonomi-, tradenomi- ym opiskelijoiden suuren määrän vuoksi ei Liikesivistysrahasto voi lainkaan rahoittaa kotimaisia perusopintoja. Perusopinnoiksi lasketaan myös opintoihin sisältyvät tutkielmat ja lopputyöt.

Ulkomaisiin perustutkintoihin on apurahoja myönnetty harvoissa poikkeustapauksissa.

Apurahojen hakeminen

Hakemukset tehdään tästä palvelusta noudettavalla Liikesivistysrahaston lomakkeella. Alkuperäisen allekirjoitetun lomakkeen liitteineen tulee olla rahaston toimistossa hakuajan päättyessä. Hakemuksen sähköinen toimittaminen ei ole mahdollista.

Hakemuksen kohde ja mahdollisen apurahan käyttötapa selostetaan aina lomakkeen sivulla A. Yksittäiset hakijat sekä tutkijaryhmän kaikki apurahaa hakevat jäsenet antavat henkilökohtaiset tietonsa sivulla B, joka siis tutkijaryhmän hakemuksessa on useampana allekirjoitettuna kappaleena. Yhteisöhakijat sekä muut kuin tutkijaryhmät täyttävät lomakkeen C-sivun.

Hakemuksessa on oltava sen tai niiden allekirjoitukset, joille apuraha on tarkoitettu maksettavaksi. Apurahaa voi käyttää esimerkiksi aputyövoiman palkkaukseen normaalein työnantajavelvollisuuksin. Liitteistä huolimatta on hakulomake täytettävä kaikilta osin. Aikaisempia apurahoja tai muille rahastoille jätettyjä vielä ratkaisemattomia hakemuksia ei pidä unohtaa.

Hakuajat päättyvät vuosittain tammikuun puolivälissä (lähinnä kansainvälistymishankkeet) ja elokuun lopussa (muut kohteet). Hakuajoista ilmoitetaan myös hyvissä ajoin suurimmissa sanomalehdissä. Saapuneet hakemukset käsitellään seuraavaksi päättyvän hakuajan mukaisella kierroksella, jos ne vielä silloin ovat ajankohtaisia. Jälkikäteen - esimerkiksi ennen hakuajan päättymistä tehdyn matkan rahoittamiseen - ei apurahaa voida myöntää.

Hakemusten käsittely

Liikesivistysrahaston hallitus päättää apurahoista vuosittain huhti- ja marraskuun alkupuolelta. Kaikille hakijoille lähetetään kirjeitse tieto päätöksestä. Luettelo myönnetyistä apurahoista on tuoreena myös internet-palvelussamme. Se annetaan myös lehdistön käyttöön.

Apurahan suuruus

Myönnettävän apurahan suuruus riippuu mm. työ- tai opintosuunnitelman sisällöstä, mahdollisen virka- tai opintovapaan pituudesta ja hakijan muusta rahoituksesta. Hakemuslomakkeella on esitettävä hakijan kohtuullisena pitämä euromäärä. Harkinnan perusteella myönnettävä summa voi olla haettua pienempi. Yleensä apuraha myönnetään kerralla enintään vuoden pituiseen työskentelyyn.

Apurahan maksaminen

Myöntöilmoituksen yhteydessä lähetettävän sitoumuslomakkeen palauttaminen allekirjoitettuna on apurahan maksamisen edellytys. Samalla lomakkeella apurahan saajan tulee esittää toivomansa maksuaikataulu.

Liikesivistysrahasto on velvollinen ilmoittamaan veroviranomaisille, jos verovuoden aikana yhdelle henkilölle maksamiemme apurahojen määrä ylittää tuhat euroa.

Selvitys apurahan käytöstä

Apurahan saajan on pyytämättä annettava selvitys hakemuksen perusteena olevan hankkeen toteutumisesta. Tarkemmat ohjeet annetaan myöntökirjeessä ja ne sisältyvät myös tähän palveluun.

Ylös

© 2007 Liikesivistysrahasto - Foundation for Economic Education
puh: 09-659933  toimisto@lsr.fi